Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin on valinnut palvelujaoston vastuuvalmistelijan

Carita Liljamo

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) on valinnut palvelujaoston vastuuvalmistelijan määräaikaiseen tehtävään HTM Carita Liljamon (kuvassa).

Palvelujaoston vastuuvalmistelija osallistuu osaltaan hyvinvointialueen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen valmisteluun sekä selvitysten tekemiseen yhteistyössä alueen edustajien kanssa. Hän toimii myös palvelujaoston puheenjohtajana sekä toimii yhteistyössä alueellisten hankkeiden kanssa palvelutuotannon kehittämiseksi.

On hienoa, että Etelä-Pohjanmaalla on päästy ripeästi aloittamaan hyvinvointialueen valmistelu ja yhdessä Carita Liljamon kanssa voimme aloittaa nyt myös palvelujaoston työskentelyn, toteaa muutosjohtaja Tanja Penninkangas.

VATE vastaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes aluevaltuusto on valittu ja aluevaltuuston asettama aluehallitus on aloittanut toimintansa.

Käytännössä Liljamo on tehnyt hyvinvointialueen valmistelutyötä jo pitkään toimiessaan sote-rakenneuudistus -hankkeen hankejohtajana. Tämän hankkeen aikana tuotettu tullaan huomioimaan myös nyt palvelujaoston valmistelussa, VATEn puheenjohtaja Tero Järvinen toteaa.