Lapsella on oikeus väkivallattomaan lapsuuteen

Etelä-Pohjanmaalle tarvitaan turvallisuusstrategia

Kouluterveyskyselystä (2021) selviää, että Etelä-Pohjanmaalla 4.–5. -luokkalaiset lapset ovat kokeneet vanhemman tai huoltapitävän aikuisen taholta fyysistä väkivaltaa viimeisen vuoden aikana hyvinvointialueista eniten, 16,8 % vastaajista. Myös teini-ikäisten vastaavat kokemukset ovat lisääntyneet selvästi, kuten muuallakin Suomessa. Suomi on yksi vaarallisimmista Euroopan maista naisille. Joka kolmas naisista on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Jotkut miehetkin kokevat väkivaltaa lähisuhteessaan, mikä jää vielä enemmän piiloon kuin naisten ja lasten kokema väkivalta. Kun toimimme auttamisammateissa, läheisenä, ystävänä, äitinä, isänä, meitä aivan kaikkia todennäköisesti kohtaa jossakin vaiheessa elämäämme tilanne, jossa koemme tai todistamme henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kuten tilastotkin kertovat, väkivalta ei ole vain harvojen asia.

Väkivallan muodot vaihtelevat, mutta yhteisiä piirteitä on havaittavissa, erityisesti sen dynamiikka, jossa teot raaistuvat kerta toisensa jälkeen. Kynnys madaltuu. Jos olemme aistit auki, tunnemme kehossamme, ettei kaikki ole kunnossa. Miksi näin on? Siksi, että meidän kivikautiset aivomme ovat luotuja huomioimaan uhkia ympäristössä selviytyäksemme. Taistele tai pakene -ilmiö toistuu kriisitilanteissa kerta toisensa jälkeen ilman, että laittaisimme tikkua ristiin. Mutta kun väkivalta yleistyy elämään, kokijan ja tekijän aivot ovat jo tottuneet väkivaltaan. Silloin tarvitaan ulkopuolinen, joka puuttuu asiaan. Se voit olla sinä.

Väkivalta vanhempien välillä heikentää koko perheen turvallisuutta ja on vaurioittavaa kaikille. Lapselle väkivallan näkeminen on yhtä vaurioittavaa kuin sen kokeminen. Miksi? Jälleen kuvaan astuvat aivomme, joiden peilisolut ovat yksi menestyksemme salaisuus. Peilisolujen avulla tunnemme toisen tuskan ja kykenemme olemaan empaattisia. Imitoimalla myös opimme, millainen tämä maailma on. Jos perhe, koko pienen lapsen maailma, on turvaton, hän omaksuu sen ja muodostaa kiintymyssuhteen turvattomuuden pohjalta vetäytyvästi, ristiriitaisesti tai kaoottisesti. Myöhemmin se aiheuttaa monenlaista päänvaivaa pienemmästä suurempaan ja joskus inhimillinen sekä taloudellinen hintalappu on kohtuuttoman suuri. Joidenkin kanssakulkijoiden toiminta sotii enemmistön ymmärrystä vastaan erityisen paljon. He toimivat kylmän viileästi ilman huonon omatunnon häivää. Ja jotkut fiksuuttaan myös ovelasti. 

Lapsen on mahdotonta pitää kiinni oikeudestaan turvallisuuteen ilman aikuisten apua. Väkivalta on vaikea aihe, myös lastensuojelulle. Sitä peitellään, hävetään ja normalisoidaan perheessä. Olisi voitava luoda luottamussuhde, jotta vaikea aihe voisi tulla esiin ja voitaisiin päästä auttamaan ja parantamaan vaurioituneita vuorovaikutussuhteita. Olisi oltava myös sellaiset menetelmät käytössä, joiden tiedetään auttavan. Lapsilähtöisten menetelmien vahvistamiselle ja lapsen haastattelumenetelmien vahvistamiselle olisi tilausta. 

Olen toiminut lastensuojelun sosiaalityöntekijänä pitkään, nyt tutkijana ja kehittäjänä. Lastensuojelu on ollut koko ajan liikkeessä erilaisten lakimuutosten myötä. Sosiaalihuoltolain uudistuksen jälkeen liikkeeseen on tullut vielä uusi elementti, kun pohditaan sitäkin, onko lapsi sosiaalihuollon vai lastensuojelun asiakas. Lastensuojelutyössä uusin uudistus on systeeminen lastensuojelu, jossa perheterapeuttisia menetelmiä on otettu mukaan vuorovaikutustyöhön ja asiakkaan osallisuuden merkityksellisyyttä korostetaan.

On myös todettu, että väkivalta voi liudentua näkymättömiin lastensuojelussakin. Väkivallan monet muodot voivat jäädä pimentoon vaativien erojen yhteydessä tai jopa silloin, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Väkivalta voi jäädä pimentoon silloinkin, kun lastensuojeluilmoituksen perusteella lähdetään selvittämään tilannetta. Ovatko monet uudistukset ja sosiaalihuollon sekä lastensuojelun tehtäviksi määrittyneet monet erilaiset tehtäväkokonaisuudet tuoneet ei-aiottuja ilmiöitä lastensuojelun toimintaan? Onko riskinä yhden ydintehtävän hukkaaminen: lasten kaltoinkohtelun ehkäiseminen ja poistaminen sekä tarvittaessa lapsen suojeleminen? Onko palvelutarpeen arviointi sopiva prosessi tilanteissa, joissa selvitetään lapseen mahdollisesti kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei poliisitutkinnassa ole tullut esiin, mutta epäilyä siitä kuitenkin on jäänyt? Ja pääsevätkö suojelua tarvitsevat lapset lastensuojelun asiakkaiksi?

Suomessa on meneillään kehittämishanke lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja viranomaisten yhteistyöhön liittyen, Barnahus-hanke, joka pohjaa työtään mm. kansalliseen lapsistrategiaan sekä eurooppalaisiin Barnahus-standardeihin. Hankkeessa kehitetään esimerkiksi monialaista arviointia lapsiin kohdistuvissa väkivaltatilanteissa, jolloin huomioidaan yhtäaikaisesti esitutkinnan, suojelun, somaattisten tutkimusten ja psykososiaalisen tuen ”huoneet”. Ammattilaisten välinen yhteistyö voi parhaimmillaan tukea kaikkien osapuolten työtä sekä ammatillisen koordinoidun työn muodossa myös lasta ja perhettä. Jokaisessa huoneessa on oma lainsäädäntönsä, joka vaikuttaa tilanteessa. Ammattilaisten yhteistyöllä voidaan yhteensovittaa eri ”huoneissa” tapahtuvaa työtä, mutta ongelmatonta se ei ole. Usein löytyy kuitenkin laillisia keinoja edistää yhteistoimintaa, kun on tahtoa. Lisäksi tarvitaan koordinaatiota ja tässä tilanteessa, jos jossain, ammatillista arviointia. Tiedonsaantioikeudet määrittelevät työtä, siksi aivan kaikki osapuolet eivät voi olla paikalla heti, mutta arvioinnissa mietitään, miten ja missä vaiheessa asiakkaan kanssa voidaan työskennellä.

Etelä-Pohjanmaalla hankkeessa on meneillään konsultaatiokokeilu perhesosiaalityön ja lastensuojelun viranhaltijoille.  Siinä tarjotaan viikoittaista matalan kynnyksen konsultaatiota. Sosiaalityöntekijät voivat soittaa monialaisen arvioinnin koordinaattorille, jossa voidaan pohtia lapseen mahdollisesti kohdistuvaa väkivaltaa sekä sen aiheuttamia tunteita. Tunteet, siis ammattilaisen aivot, ovat herkistyneet siihen, että jokin riski on olemassa. Tunnetieto voi olla herätteenä sille, että kyseessä on turvallisuuden vahvistamisen tarpeessa oleva lapsi. Tämän jälkeen on mahdollisuus Taysin oikeuspsykiatrisen yksikön TEAMS -konsultaatiolle, jossa voidaan pohtia vaihtoehtoisia selityksiä väkivallalle sekä eritellä yhteisen tiedonmuodostuksen avulla toimintamahdollisuuksia.

Työntekijät ovat voineet soittaa matalalla kynnyksellä kaikissa lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä ja puheluita on tullut yhteensä 23, joista 18 on edennyt Taysin Barnahus-konsultaatioon (aikavälillä 2/22-10/22). Myös poliisi on ollut muutamissa konsultaatioissa mukana, mikä on tuonut merkityksellisen lisän monialaisen arvioinnin kokonaisuuteen. Tukea on saatu mm. yhtäaikaisen perhesurmariskin ja lapsikaappausriskin tunnistamiseen ja lastensuojelutarpeen arvioinnin prosessin suuntaamiseen sekä kaikkea siltä väliltä. Usein työntekijä saa vahvistusta omalle ajattelulleen ja jonkin lisäajatuksen. Joka tapauksessa, konsultaation avulla on voitu varmistaa yhteisen tiedonmuodostuksen avulla, ettei lapseen mahdollisesti kohdistuva väkivalta liudennu kaiken muun alle. Matala kynnys puhelulle ja helppo pääsy oikeuspsykiatrisen yksikön asiantuntemuksen äärelle on taannut mahdollisuuden sosiaalityöntekijöille pysähtyä juuri kyseessä olevan lapsen oikeuksiin olla turvassa.

Lastensuojelu ei yksin voi taata lapsen oikeutta olla turvassa, mutta sille on oltava tilaa työssä silloin, kun se on tarpeen. On tunnistettava ne kaikkein vakavimmat tilanteet, jolloin vanhemmilla ei ole kykyä suojella omia lapsiaan. On myös raivattava tilaa tunnistaa mahdollisuus sille kaikkein pahimmalle. Poliisi, sosiaalityö ja Barnahus-tiimi hyötyvät silloin toistensa asiantuntemuksesta. Samaan aikaan tarvitaan monenlaisia toimia väkivallan ehkäisemiseksi. Tarvitaan yleisemmin ihan suoraa puhetta siitä, ettei väkivaltaa saa kohdistaa lapseen, ei henkistä eikä fyysistä. Väkivaltaa ei pidä lakaista maton alle muiden ilmaisujen pölykköön. Väkivalta on väkivaltaa. On paljon mahdollisuuksia työskennellä niin, että perheiden sisäinen turvallisuus vahvistuu. Mutta aina niin ei ole. Eräs lastenpsykiatri kertoi minulle hyvän ohjeen kerran, kun tuskailin vaikeassa vanhemman lapseen kohdistamassa henkisen ja fyysisen väkivallan tilanteessa, miten saisin tehtyä lapsen sijoituksen kodin ulkopuolelle parhaalla mahdollisella tavalla. Hän totesi: Kuule Noora, sinähän teet sen ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Minusta se on hyvä viesti meille kaikille, jotka herkistymme vahvistamaan lasten oikeuksia väkivallattomaan lapsuuteen. Tehdään sitä yhdessä. Tehdään siitä yhteinen strategia.

Noora Aarnio
monialaisen arvioinnin koordinaattori, Barnahus-hanke,
Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden sote-keskus
noora.aarnio@seamk.fi
p. 050 449 7874

Lukemista, koulutusta, välineitä

Barnahus
Etusivu – Ensi-ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)
Lapsistrategia – Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)
Lähisuhdeväkivalta – Rikosuhripäivystys (riku.fi)
Naisiin kohdistuva väkivalta | Mitä Amnesty tekee | Amnesty
Kouluterveyskyselyn tulokset – THL

Lauerma, Hannu (2014) Hyvän kääntöpuoli. Helsinki: WSOY.
Rantanen, Linda (2022) Kun kukaan ei kuule -seitsemän Suomalaista perhesurmaa. Helsinki: Deadline kustannus.