Paula Risikko aluevaltuuston puheenjohtajaksi

Aluehallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lasse Hautala. Vt. hyvinvointialuejohtajaksi nimettiin Tero Järvinen.

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston ensimmäinen kokous järjestettiin maanantaina 7.3.2022.

Aluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Paula Risikko (kok).

1. varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Lehtimäki (kesk), 2. varapuheenjohtajaksi Piia Kattelus-Kilpeläinen (ps) ja 3. varapuheenjohtajaksi Aarne Heikkilä (sdp).

Puheenvuorossaan Paula Risikko korosti aluevaltuutettujen tärkeää tehtävää nyt alkaneella toimikaudella:

”Aluevaltuusto käyttää hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa ja tekee tärkeimmät päätökset.”

Hän myös muistutti sote-uudistuksen perimmäisistä tavoitteista, joista yksi on turvata perustason palvelut. Olennaisena kysymyksenä eteen tulee se, mitä palveluja hyvinvointialueen sote-keskuksissa on maakunnan asukkaille tarjolla.

Puheenjohtaja Risikko nosti esiin myös palveluketjujen sujuvuuden merkityksen, etenkin pitkäaikaissairaiden potilaiden kohdalla.

”Huomiota tulee kiinnittää myös pelastustoimeen. Se ei saa olla lapsipuolen asemassa, vaan tulee nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon rinnalle.”

Aluehallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lasse Hautala (kesk). 1. varapuheenjohtajaksi Sami Keskinen (kok) ja 2. varapuheenjohtajaksi Anneli Jäätteenmäki (kesk).

Lasse Hautala nosti puheenvuorossaan esiin aluehallituksen tärkeimmän tehtävän, joka on vastata hyvinvointialueen toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta.

”Aluehallitukselle annetaan suuri vastuu päättää asioista sekä valmistella aluevaltuustolle kuuluvat asiat mahdollisimman hyvin, hyvässä yhteistyössä eri poliittisten ryhmien välillä”, Hautala summasi.

Kokouksessa valittiin myös puheenjohtajat, varapuheenjohtajat sekä jäsenet eri lautakuntiin.

Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosääntöluonnoksen version 1.0 sekä hyvinvointialueen organisaatio- ja johtamisrakenteet.

Aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen johtajan viran perustamisesta. Viran kelpoisuusvaatimukseksi päätettiin soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä monipuolinen ja laaja-alainen johtamiskokemus. Äänestyksen jälkeen aluevaltuusto päätti äänin 30–29, että tehtävä täytetään toistaiseksi voimassa olevana.

Aluevaltuusto nimesi määräaikaiseksi vt. hyvinvointialueen johtajaksi väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) puheenjohtajan Tero Järvisen, kunnes hyvinvointialueen johtajan virka täytetään.

Katso tallenne Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston 7.3.2022 kokouksesta: tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan.