Perhekeskuskoordinaattorien kokous 2.6.2021

Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskoordinaattorit tai vastaavaa työtä tekevät kokoontuivat keskustelemaan ja kuulemaan ajankohtaisista asioista alueellamme. Ryhmällä on tärkeä tehtävä alueen perhekeskustoiminnan toimintamallien ja erilaisten työtapojen jakamisessa. Kokoukset ovat myös hyvä paikka jakaa omia kokemuksia, sillä perhekeskuskoordinaattorin työtä moni tekee oman työn ohella. Hyvä on myös peilata ajatuksiaan toisen vastaavaa työtä olevan kanssa.

Kesäkuun kokouksessa kuultiin esitys Kuntayhtymä kaksineuvoisen lasten ja perheiden palveluiden asiakasraadin toiminnasta. Asiakasraadeilla on tärkeä osa palveluita kehitettäessä.

LLKY esitteli perhekeskuksen konsultaatioryhmän toimintaa. Ryhmän on aloittelemassa toimintaansa ja jo nyt sille on nähty tarvetta. Ryhmän toiminnalla vastataan moniammatilliseen konsultaation tarpeeseen lasten ja perheiden palveluissa.

Kokouksessa keskusteltiin Etelä-Pohjanmaan matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen toimintaa. Kohtaamispaikkatoiminta on osittain ellei kokonaan ollut tauolla koronan vuoksi monilla alueilla. Tarve toiminnalle ei ole kuitenkaan loppunut. Toiveissa on, että nyt voitaisiin pikkuhiljaa käynnistellä kohtaamispaikkojen toimintaa ja samalla kehittämistyötä niissä.

Seuraavan kerran perhekeskuskoordinaattorit kokoontuvat 24.8.2021.